Tv-arvio: Islantilainen rikossarja Case vangitsee rujoudellaan



Rikospoliisi Gabríelaa (Steinunn Ólína Þorsteinsdóttir)  jää vaivaamaan, mikä ajoi nuoren Lára-tytön itsemurhaan.


MIKÄ? 9-osainen islantilainen rikossarja Case (2015)
MISSÄ JA MILLOIN? Sarjaa esitetään yhdistyneellä Yle Teema & Fem -kanavalla maanantaisin 24.4.2017 alkaen klo 22.00. Yle Areenasta Case löytyy kokonaisuudessaan jo nyt, ja se on siellä katsottavissa kolmen kuukauden ajan. Pääset katsomaan sarjaa klikkaamalla tästä.


Meikäläinen erehtyi Islantiin melkein päivälleen viisi vuotta sitten ja hurahti kerralla. Muistelen kaiholla maan henkeäsalpaavaa karua kauneutta ja ihailen sikäläisten optimismia ja luovuutta. Myönnetään: Islanti-kuvani on kuin suoraan matkailumainoksesta.

Vähän toisenlaiseen Islantiin vie nyt uudistuvan Yle Teema & Fem -kanavan uutuussarja Case (2015). 9-osaisen rikossarjan alkajaisiksi 14-vuotias ballerinatyttö Lára löytyy hirttäytyneenä kansallisteatterin näyttämöltä Reykjavíkissa. Itsemurha vaikuttaa ilmeiseltä, mutta rikospoliisi Gabríelaa (Steinunn Ólína Þorsteinsdóttir) tapaus jää vaivaamaan. Sinnikäs ja hymytön nainen haluaa selvittää, mikä sai lahjakkaan tytön päättämään elämänsä.

Tytön nimi muuten äännetään kuten "Laura", joten on tässä selviä Twin Peaks -vaikutteita.

Pian paljastuu, ettei  Láran elämä ollutkaan niin hohdokasta kuin pinnalta näytti. Päihdeongelmistaan selvinneet biologiset vanhemmat alkavat syyttää tytön kuolemasta tämän varakkaita sijaisvanhempia, ja sitten internetistä löytyy kuva alastomasta, huumatusta Lárasta. Muillekin koulun tytöille on tapahtunut kamalia, eivätkä asiat ole hyvin balettiryhmässäkään. Gabríela huomaa, että kaikki Láran lähipiirissä tuntuvat joko vaikenevan tai valehtelevan.

Láran kuolemaa alkaa omalla tahollaan tutkia myös rankasti ryyppäävä entinen asianajaja Logi (Magnús Jónsson). Apunaan hänellä on nuori avovaimonsa, brigittebardotmainen nettivelho Ilmur (Elma Stefanía Ágústsdóttir).


Tapausta alkaa tutkia myös elämänsä ryvettänyt ja maineensa menettänyt Logi (Magnús Jónsson).

Case on kaukana monien brittidekkareiden  hillitystä ja tyylikkäästä maailmasta. Hercule Poirot -uusinnat ovat ihania, mutta Casen rujo voima on uskottavuudessa ja rehellisyydessä. Vaatteet ovat rumia, kodit kulahtaneita ja meikit suttuisia. Kaikki poliisista teinityttöön ovat niin tavallisia, inhimillisiä ja heikkoja, ettei heitä oikeista ihmisistä erottaisi. Sarjan pahuus ei ole etäistä eikä fiktiivistä, vaan varmaan monelle pelottavan tuttua.

Sarjan ikäraja on kuusitoista, ja ihan syystä. Sen verran karua tarina on. Sarjan arki on kyllä uskottavaa, mutta niin raadollista, että sitä seuraa aikuisenakin arkajalkakatsojana vapaaehtoisesti vain televisiosta. Huumevalistusmateriaalina sarjaa kyllä voisi käyttää. Se olisi hyvää vastapainoa viihdekäyttöhöpinöille.

Mitä pidemmälle katseluni eteni, sitä enemmän aloin pitää vähäeleisestä ja teeskentelemättömästä Gabríelasta. Hänen kaikesta turhasta vapaa, koruton käytöksensä on jotenkin virkistävää näinä aikoina, jolloin kaikkien pitäisi koko ajan olla nättejä ja maireita. Hymytön  Gabríela ei ole tyly vaan rehellinen, ja hän välittää aidosti uhrien kohtalosta. Harva hänen seuraansa silti sosiaalisissa tilanteissa hakeutuisi.

Toisaalta osa sarjan tehosta piilee juuri siinä, ettei siitä löydy ainuttakaan todella kivaa tyyppiä. Kaikkien käytöksessä on jotain itsekästä, piittaamatonta tai julmaa, ja monet sortuvat alhaisiin ja vastenmielisiin tekoihin. Harvahan meistä todellisuudessakaan on niin hyvä tai jalo kuin uskoo tai teeskentelee olevansa.

Samalla Case kuitenkin onnistuu olemaan myös jotenkin hyvin myötätuntoinen sarja. Nuoret sortuvat kokemattomuuttaan väärille teille ja maksavat siitä kovan hinnan. Vanhemmille nuorten todellisuus voi olla aivan vieras.

Islantia sarjassa näytetään harmillisen vähän. Eivät ehkä alunperin suunnitelleet sarjaa vientituotteeksi eivätkä ainakaan matkailumainokseksi.

Muuten synkkäsävyisessä sarjassa on yllättäen yksi ratkiriemukas, taiten piilotettu hetki. Gabríelan vastahakoinen päivällisvierailu  työtoverin kotona sarjan neljännessä osassa on salahauska, absurdi helmi.

 Þór (Björn Stefánsson) osaa pelotella Hannan (Birna Rún Eiríksdóttir)  ja muut teinitytöt hiljaisiksi. 

Maailmalla Baldvin Z:n ohjaama Case on saanut suorastaan hurmioituneen vastaanoton, ja kyllä se ehdottomasti laatusarja onkin. Case on  hallittu, sujuvasti etenevä  ja looginen kokonaisuus, ja sen kekseliäs käsikirjoitus etenee arvaamattomiin suuntiin. Teemat ovat pelottavan ajankohtaisia, ja kaikki näyttelevät hämmästyttävän hyvin.

Olin  itse ensimmäiset seitsemän osaa aivan koukussa, mutta loppujaksoissa tunnelma jotenkin lässähti. Ehkä sain tarpeekseni huumeluolista tai ehkä lopussa vain tapahtui hiukan liikaa. Juuri uskottavalla vähäeleisyydellään vanginnut sarja olisi ollut vahvempi, jos sen loppujaksoissa olisi ollut  väkivallanteko tai pari vähemmän.

Tai ehkä sarja vain oli osan tai pari liian pitkä. Pohjoismaiset rikossarjat ovat tavanneet viime aikoina olla vähän venytettyjä.

Ymmärrän, jos sarjan henkilösuhteiden hahmottaminen on aluksi osalle katsojista vähän hankalaa. Syynä lienee se, että Case on oikeastaan islantilaisen Réttur-sarjan (2009-2010) sivusarja, eli islantilaisyleisö siis jo tuntee osan päähenkilöistä ennestään. Rétturista (englanniksi The Court) on jo tekeillä amerikkalainen versio, ja Casen loppukohtaus antaa ymmärtää, että myös siihen voisi olla jatkoa luvassa.


Nuoren Láran kuoleman taustalta paljastuu synkkiä salaisuuksia.


Kommentit