Kirja-arvio: Liane Moriartyn Nainen joka unohti pohtii vangitsevasti avioeron syitä

KIRJA: Liane Moriartyn kirjoittama viihderomaani Nainen joka unohti (2016, WSOY)

Australialaisen Liane Moriartyn viihderomaanit ovat viime vuosina kohonneet bestseller-listoille ympäri maailman. Tähän mennessä viisikymppiseltä kirjailijalta on ilmestynyt seitsemän aikuisten viihderomaania, joista WSOY on julkaissut suomeksi teokset Hyvä aviomies (2014), Mustat valkeat valheet (2015) ja Nainen joka unohti (2016).

Itse tartuin ensimmäiseksi Mustiin valkeisiin valheisiin, sillä odotan suurella mielenkiinnolla siihen pohjautuvaa tv-sarjaa Big Little Lies. HBO Nordicilla 20. helmikuuta ensi-iltansa saavan draamasarjan tähtinä ovat muun muassa Nicole Kidman, Reese Witherspoon, Laura Dern ja Alexander Skarsgård. Ilmeisesti Kidman ja Witherspoon ovat mieltyneet Moriartyn teksteihin, sillä he ovat hankkineet elokuvaoikeudet myös Tavalliset pikku pihajuhlat -romaaniin.

Ahmaisin Mustat valkeat valheet hetkessä, ja seuraavaksi tartuin äskettäin Bon-pokkarina julkaistuun Nainen joka unohti -romaaniin. Siitä kerron nyt hiukan enemmän.

Nainen joka unohti -romaanin päähenkilö Alice on varakas australialainen kotirouva, joka  eräänä päivänä kolauttaa päänsä pahemman kerran steppijumpassa. Samalla muistista katoavat tyystin kymmenen viimeisintä elinvuotta, ja Alice luulee olevansa taas 29-vuotias esikoistaan onnellisena odottava nuorikko. Mielestä ovat täysin pyyhkiytyneet niin kolme lasta, riitaisa avioero kuin uusi miesystäväkin. Ennen niin rakas sisarkin katsoo varautuneesti kuin vierasta. Entä kuka on Gina, jonka nimi saa kaikkien kasvoille murheellisen ilmeen? Suureksi hämmästyksekseen Alice huomaa elävänsä täysin erilaista elämää kuin kolmikymppisenä kuvitteli. Lukunäytteen kirjasta löydät klikkaamalla tästä.

Moriarty käyttää Alicen muistinmenetystä taitavasti kuvaamaan niitä moninaisia tunteita, joita pitkän parisuhteen aikana koetaan. Alice palaa mielessään kymmenen vuoden takaisiin onnellisiin aikoihin, eikä voi käsittää, kuinka nykyiseen tilanteeseen on päädytty. Niinhän se menee: nostalgisia hetkiä tulee, mutta aikaa ei silti voi kääntää taaksepäin.

Nainen joka unohti tavallaan leikittelee ajatuksella, että voisi palata kymmenen vuoden takaiseen tunnetilaansa ja elämäänsä. Ja vielä mahtavampaa tietysti olisi, jos voisi tehdä sen tämänhetkisellä tietämyksellään ja kokemuksellaan varustettuna.

Vaan kun ei voi, ja väittäisin, että hyvä niin. Eilisen virheitä on turha murehtia, kun tänään ehtii jo tehdä tukun uusia.

Alut eivät selvästikään ole Moriartyn vahvuus. Mustista valkoisista valheista olisin oitis editoinut ensimmäisen luvun pois, ja Nainen joka unohti -romaanissa käynnistyminen kestää vielä pidempään. Vaan kun vauhtiin päästään, kumpikin yli 400-sivuinen kirja vie vangitsevasti mennessään. Teknisesti Mustat valkeat valheet on kirjoista parempi, mikä todennäköisesti selittyy sillä, että Nainen joka unohti (What Alice Forgot) on itse asiassa Moriartyn suomennetuista teoksista varhaisin: Australiassa se ilmestyi jo vuonna 2010.

Liane Moriartyn kirjat löytyvät nyt aika monen työmatkalaisen käsilaukusta ympäri maailman.

En yhtään ihmettele, miksi Moriartyn kirjat ovat tällä hetkellä maailmalla niin suosittuja. Ne ovat kyllä viihderomaaneja, mutta eivät mitään höyhenenkeveää höttöä tai riehakasta hauskanpitoa. Mukana on elämänkokemuksen mukanaan tuomia tärkeitä teemoja, tummia sävyjä ja surun säikeitä. Naisessa joka unohti teemoina ovat muun muassa avioero, lapsettomuus ja kuolema. Mustat valkeat valheet taas käsittelee vanhemmuutta, perheväkivaltaa ja koulukiusaamista.

Kirjojen päähenkilöinä näyttävät usein olevan vauraat, keski-ikäiset, australialaiset perheenäidit, mutta niissä käsitellään rehellisesti arkisia asioita ja ongelmia, jotka ovat tuttuja naisille maanosasta ja taloudellisesta asemasta riippumatta. Ikäkään ei ole este lukemiselle, sillä sivuhenkilöistä löytyy aina niin kiinnostavia teinityttöjä kuin isoäitejäkin, joihin samastua. Naisessa joka unohti perspektiiviä tuovat Alicen kunniaisoäidin Frannien blogipäivitykset.

Yhteistä Moriartyn romaaneille näyttää olevan myös mysteeri. Jotain kamalaa on tapahtunut, mutta lukijalle ja tässä tapauksessa myös kirjan päähenkilölle Alicelle selviää vasta matkan varrella mitä. Dekkarimainen Mustat valkeat valheet osoittaa, etä kirjailija on kehittynyt mysteerirakenteen kanssa taitavammaksi vuosien varrella.

Moriartyn kirjoissa on hyvää myös se, että niissä on toivoa, vaikkei yltiöoptimistisiksi tai -imeliksi heittäydytäkään. Eihän kaikki elämässä korjaannu tai pääty hyvin, mutta eteenpäin silti mennään, ja huomenna kaikki voi olla myös paremmin.

Seuraava Liane Moriarty-suomennos Tavalliset pikku pihajuhlat ilmestyy helmikuussa.

Itse käyn seuraavaksi Hyvän aviomiehen kimppuun. Helmikuussa ilmestyy  kovakantisena myös aivan uusi Moriarty-suomennos, Tavalliset pikku pihajuhlat (2017, WSOY). Toukokuussa on luvassa Liane Moriarty -pokkariboksi, joka sisältää kirjat Hyvä aviomies, Mustat valkeat valheet ja Nainen joka unohti.

Tv-sarjaan Big Little Lies palaan Satuilualustalla helmikuussa. Tv-sarjan trailerin voit katsoa tästä: