Kesädekkari: Amatöörietsivä Rei Shimura tekee paluun vuosien tauon jälkeen




Mikä: Sujata Masseyn kirjoittama rikosromaani Rei Shimura menetysten rannikolla (2016, Gummerus)


Amerikkalainen kirjailija ja toimittaja Sujata Massey kirjoitti vuosina 1997-2008 kymmenen kepeää dekkaria, joiden päähenkilönä seikkaili nuori amerikkalainen amatöörietsivä ja antiikkikauppias Rei Shimura. Kaliforniassa kasvaneen vauhdikkaan neidon seikkailut sijoittuivat pääasiassa Japaniin. Amerikkalaisen äidin ja japanilaisen isän rämäpäinen tytär viihtyi erinomaisesti Nousevan auringon maassa, vaikka hänen luetun japanin ymmärtämisensä olikin olematonta. Kiinnostavinta kirjoissa oli juuri japanilaisen ja amerikkalaisen kulttuurin Reissä henkilöitynyt yhteentörmäys.

Rikoksia vähän päälle kaksikymppinen Rei tuntui vetävän puoleensa ilmiömäisellä tavalla, eikä hän hämäräperäisyyksiin kompastuttuaan tietenkään malttanut olla niitä tutkimatta. Romanttisen lisämausteensa Rein seikkailuihin toivat hänen sekavat rakkaussuhteensa.

Komedialliset ja vauhdikkaat Shimura-dekkarit olivat kovasti myös suomalaisten makuun. Kun haastattelin Sujata Masseyta Ilta-Sanomiin hänen vieraillessaan Helsingissä vuonna 2007, kirjailija viimeisteli sarjan kymmenettä dekkaria  Rei Shimura Havaijilla (Shimura Trouble, 2008).

Sujata Massey (s. 1964) on itsekin oikea monikulttuurisuuden ruumiillistuma, sillä intialaisen isän ja saksalaisen äidin tytär on syntynyt Britanniassa, mutta varttunut Yhdysvalloissa. 1990-luvun alussa aviomiehen työ vei hänet kahdeksi vuodeksi Japaniin.

- Sijoitin Rein Japaniin, sillä halusin todella kirjoittaa sitä maasta. Koin myös, että todellinen Japani poikkesi suuresti niistä stereotypioista, joita olin kuullut, joten halusin kertoa siitä Japanista, johon minä tutustuin, hän kertoi haastattelussani (IS 28.4.2007).

Tuolloin Sujata suunnitteli kirjoittavansa Rei-dekkareiden jälkeen Intiaa koskevia kirjoja, ja häneltä onkin viime vuosina ilmestynyt pari 1900-luvun alun Intiaan sijoittuvaa romaania.

Toisin kuin Sujata tuolloin kaavaili, Rei Shimura Havaijilla ei kuitenkaan jäänyt hänen viimeiseksi Rei-kirjakseen. Vuonna 2014 ilmestyi The Kizuna Coast, jonka Terhi Leskinen on nyt suomentanut nimellä Rei Shimura menetysten rannikolla (Gummerus, 2016).


Sendain maanjäristys sekä sitä seuranneet tsunami ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus saivat Sujata Masseyn kirjoittamaan uuden Rei Shimura-dekkarin.

Sujatan mielen sai muuttumaan Sendain maanjäristys maaliskuussa 2011 sekä sitä seuranneet tsunami ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus.

- Kuvittelin, miten turhautuneeksi Rei Shimura tuntisi olonsa jäätyään loukkuun havaijilaissaarelleen. Ja tiesin, että hän keksisi kyllä keinon kiertää esteet ja matkustaisi jollakin ilveellä Japaniin ja tsunamin runtelemalle Tōhokun rannikolle, kirjailija kertoo dekkarin esipuheessa.

Rei Shimura menetysten rannikolla -dekkarin tapahtumat käynnistyvät, kun Rei kuulee Havaijilla maan järisseen Japanissa ja näkee suorassa tv-lähetyksessä jättiaallon nielaisevan pikkukaupungin. Sitten hän saa Japanista sekavan puhelun neuvonantajaltaan ja ystävältään herra Ishidalta, joka on jäänyt loukkaantuneena loukkuun tuhoutuneelle alueelle. Sen enempää aikailematta Rei päättää matkustaa Japaniin auttamaan ystäväänsä. Perillä selviää, ettei herra Ishida ole ainoa, joka on kateissa.

Sujata Massey varoittaa esipuheessa uuden, yhdennentoista Rei-kirjansa olevan erilainen, eräänlainen itsenäinen jatko-osa sarjalle. Varoitus on ihan paikallaan. Aikaisemmat Rei-dekkarit kun ovat olleet kepeitä, eloisia ja vähän romanttisiakin, enemmän höpönassuseikkailuja  kuin jäätäviä rikostrillereitä.

Huomattavasti edeltäjiään vakavammassa Menetysten rannikolla-dekkarissa reimäistä kohellusta ja riskinottoa on hiukan luvassa vasta kirjan loppupuolella. Kun tapahtumien näyttämönä on todellinen, suhteellisen tuore luonnonkatastrofi, kepeä seikkaileminen tuntuisikin lukijasta mauttomalta.

Kolmikymppiseksi ehtinyt Rei itse on aikuistunut. Nyt hän osaa ja muistaa ottaa huomioon myös kumppaninsa tarpeet. Osa sarjan edellisten osien romanttisesta jännitteestä on kyllä poissa, kun Rei on nyt onnellisesti naimisissa.

Rei Shimura menetysten rannikolla on sujuvasti kirjoitettu ja mukanaan vievä rikosromaani, ja varmasti juuri tapahtumaympäristöstään johtuen edeltäjiään syvällisempi ja kypsempi. Erityisen kiinnostavaa kirjassa on maanjäristyksen ja tsunamin jälkeensä jättämän tuhon sekä tsunamista selvinneiden ja avustustyöntekijöiden konkreettisten olosuhteiden kuvaaminen.




Jos Rei on aivan uusi tuttavuus, nyt on oiva tilaisuus tutustua myös hänen aikaisempiin seikkailuihinsa. Sarjan ensimmäiset kaksi dekkaria, Rei Shimuran ensimmäinen tapaus sekä Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus, on juuri julkaistu uudestaan tuplapokkarina. Syyskuussa tuplapokkarina ilmestyvät sarjan kaksi seuraavaa osaa, Rei Shimura ja ikebana-mestari sekä Rei Shimura ja tappava manga.

Lukunäytteen uudesta Rei Shimura menetysten rannikolla -dekkarista voit ladata tästä.



Kuvat: Riku Isohella & Gummerus Kustannus Oy

Kommentit